Kirjoittelin viime vuonna näihin aikoihin b2b-markkinoinnin trendeistä vuodelle 2016. Tuolloin kärjessä oli sisältömarkkinointi ja asiakaskokemus. Miltä näyttää b2b-markkinointivuosi 2017?

1. Sisältömarkkinointi

Viime vuosien kestopuheenaihe tulee pysymään ykkösenä tänäkin vuonna. Eikä ihme – menetelmä toimii ja se on tullut kypsään ikään. Itseään kunnioittavat markkinoijat pitävät kunnia-asianaan ymmärtää sitä ja tokko löytyy enää ketään, joka ei osaisi pudotella termiä sopivasti puheensa lomaan.

Sisältömarkkinointi on vähän kuin kirjapainotaito. Ilman sitä ei mikään muukaan nykyajan b2b-markkinoinnin keino oikein saa ilmaa siipiensä alle. Osin keskustelu siirtyy tai on jo siirtynyt vertailemaan kaupallisia alustoja. Marketo, Hubspot, Eloqua ja mitä näitä onkaan – ja jokaisen myyjä pitää luonnollisesti omaansa parhaana.

Haasteena on yhä markkinointistrategian, sisältöstrategian ja kohderyhmää puhuttelevan sisällön luominen. Puuhaa riittää myös siinä, miten sisällöt ja niiden käyttäjät kohtaavat. Lisäksi sisältömarkkinoinnissakin on kilpailu koventunut ja erottuminen on yhä vaikeampaa. Mutta sisältömarkkinointia on ymmärrettävä, jotta ylipäätään pääsisi kisoihin mukaan. Uimataitoonkin sitä voisi verrata. Jos ei pysy edes pinnalla, ei voi voittaa satasen vaparia.

2. Sosiaalinen media

Helposti tulee ajatelleeksi, että sosiaalisesta mediasta kohkaaminen on kuolleen hevosen hakkaamista – kaikkihan jo somen tietävät. Ja tiedetäänhän se, mutta osataanko sitä käyttää hyväksi? B2b-bisneksessä on paljon hyödyntämätöntä somepotentiaalia ja pk-yrityksissa aivan erityisesti.

Yllättävän usein kuulee vieläkin sanottavan, että ”some ei oikein sovi meidän markkinointimiksiin kun tämä meidän ala on niin vaikea/tekninen/erilainen” ja niin edelleen. Kommentti on ymmärrettävä, mutta kyllä somessa luuraa ihan samoja ihmisiä kuin bisnestapaamisissakin.

Ja somessa tapahtuvasta kuluttajamarkkinoinnista voivat kaikki vakavat(kin) b2b-markkinoijat ottaa opikseen. Jos sisältömarkkinoinnista haluaa saada kaiken irti, on hyödynnettävä kaikki mahdollisuudet sisällön jakamiseksi. Somessahan niitä riittää, vieläpä ilmaiseksi.

3. Asiakaskokemus

Asiakaskokemukseen on kiinnitettävä huomiota aivan kuten viime vuonna. Tai ehkä enemmänkin: Walkerin laatima Customers 2020 -raportti ennustaa asiakaskokemuksen nousevan muutamassa vuodessa hinnan ja tuoteominaisuuksien ohi differoivana tekijänä. Ennustus kuulostaa loogiselta sikäli, että myös b2b-tuotteissa ja -tarjoomissa on nähty samankaltaistumista kuten kuluttajatuotteissa jo paljon aiemmin. Jos tuote tai hinta ei erottele, nousee asiakas- ja käyttökokemus arvoon arvaamattomaan.

4. Tietoon perustuva markkinointi

Data driven marketing on nousussa ja mahdollistaa mieleenpainuvat asiakaskokemukset sekä kuluttajille että yrityksille. Big data tekee asiakkaiden tarpeista myös entistä näkyvämpiä ja auttaa ennustamaan tulevaa. Ongelma saattaakin piillä tiedon määrässä. Miten suodattaa esiin olennaiset asiat? Yksittäiset tiedonjyvät, kuten reklamaatioiden määrä tai huollosta saatu data eivät kerro kaikkea. Tarvitaan tiedon laaja yleisnäkymä päätöksentekoa ohjaamaan.

Oli miten oli, EU:n lainsäätäjät ovat myös huomanneet tiedon merkityksen markkinoinnissa ja uusi tietosuoja-asetus astuu voimaan 25.5.2018. Aika voi tuntua pitkältä, mutta mikäli yrityksesi tai organisaatiosi kerää asiakastietoa, on syytä asiaan tutustua. Käytännössä asetus koskee kaikkia markkinoijia tavalla tai toisella, sillä vaikea on kuvitella markkinointia ilman asiakastietoa. Lue lisää EU:n tietosuoja-uudistuksesta.

5. Account based marketing eli ABM

ABM on oikeastaan sisältömarkkinoinnin variaatio. Perinteinen sisältömarkkinointi on verkkokalastusta. ABM puolestaan virvelöi juuri siinä lahdelmassa, jossa halutun kalan tiedetään oleskelevan. Viehe valitaan sen perusteella, mitä kalan tiedetään syövän ja virvelöintiin varataan kosolti aikaa.

ABM on tuskin oikotie onneen, sillä b2b-myyntisyklit ovat pitkiä ja ostoprosessit monimutkaisia. Mutta pitämällä oma tarjooma valittujen päättäjien mielessä, pääsee markkinoija helpommin valintalistalle ja lopulta kaupoille.

Mistä muusta on vuosi 2017 tehty?

Mobiilimarkkinoinnista ja b2b-verkkokaupoista. Videoista. Koneälystä ja -oppimisesta. Markkinoinnin automaatiosta ja algoritmeista. Virtuaalitodellisuudesta. Näistä nyt ainakin. Ja vuoden päästä olemme taas viisaampia 😉

Lue myös:
Haluaisitko saada sisällöistäsi enemmän irti? Näin se käy
Verkkosisältö kuntoon – kun kirjoitat niin vältä nyt ainakin nämä 5 helppoa virhettä
Näin luot digitaalisen B2B-markkinointistrategian

© 2018 Recommended Finland I Rekisteriseloste