Kiina on nyt kukon vuonna yhä houkuttelevampi markkina monelle suomalaiselle yritykselle, mutta markkinointi voi olla kinkkisempi juttu – kirjaimellisesti. Mitä markkinoinnin pitää ottaa huomioon Kiinan valloituksessa?

Tee ainakin nämä:

  1. Puhu kiinaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kuten monilla muillakin markkinoilla, kiinalaiset kuluttavat sisältönsä mieluiten kiinaksi. Muista myös rekisteröidä tuotemerkkisi kiinaksi ja varmista, että esimerkiksi sloganit ynnä muut viestintäsi peruselementit eivät huku käännöksiin.
  2. Pidä huolta brändistäsi. Vaikka paikallinen kulttuuri on syytä ottaa huomioon ja lokalisoida markkinointiasi, on brändisi kuitenkin aina oltava tunnistettavissa samaksi – markkinasta riippumatta. Tiedosta, että meillä suosittu vaalea, raikas ja kevyt ilme ei pure Kiinassa.
  3. Vältä Kiinan internetmuuri. Testaa verkkosivustosi toimivuutta riittävästi. Sijoita palvelin Kiinaan, sillä muuten sivusto voi toimia todella hitaasti. Sivustosi ei välttämättä toimi lainkaan, jos siellä on Twitter-, Facebook- tai Youtube-käyttöliittymiä.
  4. Optimoi sisältö Baidulle. Google jyrää muualla, Kiinan vastine sille on Baidu.
  5. Ota kiinasome haltuun. Länsisome ei toimi Kiinassa. Käytä niiden sijaan hyväksesi WeChatiä, Weiboa ja QQ zonea. Lataa Adsmithin oivallinen WeChat-opas täältä!
  6. Hanki paikallinen viestintäkumppani, joka tuntee ja tietää tarvittavat erityispiirteet ja painotukset sekä päätöksenteon prosessit. Joissakin tapauksissa myös oikeat ihmiset.

Vältä näitä:

  1. Suorat käännökset. Huonot käännökset ovat markkinointimyrkkyä myös Kiinassa. Kun Kentucky Fried Chicken lanseerasi sloganinsa ”Finger-lickin’ good” Kiinassa, kehotti KFC itse asiassa kiinalaisia ”syömään sormensa”. Tarkkuutta, tarkkuutta…
  2. Länsimaisten markkinointipersoonien käyttö. Se mikä on ok Euroopassa tai rapakon takana, ei välttämättä ole sitä Kiinassa. Luo Kiinan markkinoita varten omat markkinointipersoonat, jotka heijastelevat paikallista kulttuuria ja elämänmenoa!

Me Recossa teemme tiivistä yhteistyötä shanghailaisen Adsmith Chinan kanssa. Katso tästä Mike Goldenin viisi nopeaa vinkkiä Kiinan markkinointiin.

© 2021 Recommended Finland Oy toimii nyt osana Valvetta | Rekisteriseloste