Strategiatyössä on aina kyse entistä paremmasta organisaation tavoitteiden ja tarkoituksen viestinnästä: miksi olemme olemassa, miten toimimme ja miten teemme. Uudessa maailmassa viestintä tarvitsee ketteriä keinoja.

Aikaisemmin strategiatyö oli synonyymi neuvostoliittolaiselle viisivuotissuunnittelulle ja monikerroksiseen hierarkiseen organisaatioon perustuvalle toimintamallille, jossa jokaiselle asialle oli aikansa ja paikkansa. Jossa edes yksikään aktiviteetti ei jäänyt arvioimatta, hyväksymättä tai leimaamatta.

Nyt strategiatyötä tehdään usein pienellä porukalla, ryhmän tai tiimin kesken. Plänätään, benchmarkataan, tuotteistetaan ja paketoidaan. On tehotorstaita ja myyntimaanantaita, kehityskeskiviikkoa. Tuloksia syntyy heti, jopa alle päivässä.

Jäsennä, kiteytä, viesti

Syyt muutokseen löytyvät konkretiasta. Ei tekeminen ole sen tärkeämpää kuin suunnittelukaan, mutta jossain vaiheessa on tietysti tehtävä, muuten ei tule mitään.

Ensimmäinen syy on, että maailma on muuttunut ja muuttuu. Oli syy sitten globalisaatio, hyperkilpailu, applifikaatio tai digitalisaatio, se ei ole tärkeää. Tärkeää on muutoksen kiihtyvä nopeus: reagointi ei tapahdu enää ’ensi viikolla’, vaan mieluusti jo tänään – muutoin se on jo myöhäistä.

Toinen syy on, että pienillä jatkuvilla parantamisilla on enemmän merkitystä kuin kerralla tehdyillä pitkäkantoisilla suunnitelmilla, jotka muuttuva toimintaympäristö todennäköisesti kuitenkin kumoaa. Pitää tehdä jotta oppii.

Jälkimmäinen syy on myös merkittävämpi.

Jatkuva parantaminen tarkoittaa käytännössä aina ko. asian parempaa viestintää, sisäistä ja ulkoista. Se vaatii kiteyttämistä, yksinkertaistamista, järjen ja tunteen yhdistämistä.

Jotta tämä ylipäätänsä onnistuisi, organisaation tavoitteiden, tarkoituksen tulee olla kristallinkirkas: miksi olemme olemassa, miten toimimme, mitä teemme. Ja tästä ketterässä strategiatyössä on aina kyse, jatkuvasta  ja entistä paremmasta organisaation tavoitteiden ja tarkoituksen viestinnästä – tehtävän työn näkyväksi tekemisestä.

Pitkässä juoksussa mikään ei ole tätä tärkeämpää.

© 2019 Recommended Finland I Rekisteriseloste